tiistai 29. marraskuuta 2011

Kokeiluja


Olen neulonut ja virkannut niskani jumiin, joten ompelun aika! Kokeiltavaksi pääsi Mustikka-haalari. Olen laiska mittailemaan kovin tarkkaan etukäteen, joten päätin tehdä koeversion. Kankaaksi sopi hyvin Eurokankaan lörppäjoustis - eipähän harmita jos ei onnistu. Minulla nimittäin odottaa tuolla yksi ihanuuskangas (tai oikeastaan kaksikin) juuri tätä haalaria ajatellen, enkä tietenkään raski siihen kokeilla uutta kaavaa.
Koon 92cm mukaan tein, ilman mitään muutoksia ja siitäpäs tulikin ihan sopiva! Lahkeissa on hieman kasvunvaraa, mutta kun laitoin kuminauhat lahkeensuihin, ne menee jo nyt hyvin. Kuminauhan voi ottaa sitten pois myöhemmin. Seuraavaan lisään pari senttiä tuohon olka-haara-välille.
Tosimummon haalarihousuopastuksella tein muuten paitsi vetoketjun ompelin vain nurjalle puolelle (ja ompelin sen ketjun muuten kolme kertaa ennen kuin olin tyytyväinen tulokseen).

Yksivärinen haalari on aika tylsä, joten aplikointikokeilutkin oli hyvä tehdä samaan koeversioon. Aiemminhan olen applikoinut vain yhden palan kuvia eli vaikeusastetta lisättiin nyt roimasti! Ja olisihan nuo pienet pyöreät silmät voinut onnistua paremminkin, mutta ehkä mä vielä opin. Applikointiin olen saanut hyviä ohjeita RuttuNuttu-, Maitotyttö- ja Unikuun terapiahuone -blogeista. Heidän töitään voi vain huokaillen ihastella.

Pöllö on itse piirtämäni. En ole hyvä piirtämään enkä varsinkaan saa ideoitani paperille niin kuin ne ovat päässäni, mutta tämä vastaa aika hyvin sitä kuvaa mikä minulla oli päässäni. Sieltä se pöllö kurkkii neitiä siivet sydämenä.

Latasin muuten netistä ilmaisen kuvankäsittelyohjelman, GIMPin. Vähän olen jo ehtinyt harjoittelemaan sitäkin.

Kangas: Joustofrotee Eurokankaasta, applikointi velouria paitsi mustat silmänosat ovat trikoota.
Kaava: Mustikka-haalari, Ottobre 6/2009
Koko: 92cm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti