lauantai 27. lokakuuta 2012

Funny Fox

Tämä huppari meni 4 vuotta täyttävälle neidille lahjaksi.
Niin monta kertaa olen nähnyt tätä kaavaa ja sen mitoitusta kehuttavan, että uskalsin tällä alkaa tekemään.
Nuo kokoasiat kun on yleensä niin hankalia muille tehtäessä, nyt mitoin kaavaa sillä silmällä että se saisi olla vähän pienempi kuin meidän pojan vaatteet.

Kuvaa en tietenkään muistanut ottaa aikaisemmin, aamuhämärissä juuri ennen lähtöä napattu kuva ei oikein väreiltään vastaa todellisuutta, lilahan tuon värin pitäisi olla.



Kangas: Violetti tähtivelour JNY, pinkki interlock muistaakseni Kangastukusta
Kaava: Funny Fox, Ottobre 4/2012
Koko: Leveys koosta 110cm
Kaavamuutokset: Pituutta lisää helmaan

Hihoihin päädyin laittamaan pitkät käännettävät resorit, ei ainakaan jää heti lyhyeksi.
Taskujen paikka oli minusta kaavassa vähän outo, joten siirsin niitä vähän alemmaksi ettei ihan kainalosta lähde. Ja taisi kaavassa olla päällä nuo taskut, vaihdoin ne nyt toisin eli taskupussi on tuolla alapuolella.
Hupun vuoritin, siistimpi tulos minusta näin. Taisin vähän pienentääkkin huppua leikatessa.

Toivottavasti tuli nyt sopiva =)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ufoja - jatkuu...

Sitten ne itselle tulevat keskeneräiset jotka on nyt ahkeroitu valmiiksi:

Pussihelmatunika


Kangas: Löytö-Palan palalaarista
Kaava: Violet Rose, Ottobre 5/2011, hihat Patchwork, Ottobre 5/2012
Kaavamuutokset: Helmaan kaitale
 
Tässä vielä tuota rypytystä, mitä on etu-ja takakappaleella:


Sitten kokeilu peruspaitakaavaksi, tämä on hyvä kaava eikä vaatinut paljon muokkaamista.
Ihan ei riittänyt kangas noin pitkiin hihoihin kuin kaavassa on. Jätin sitten kokeeksi kääntämättä ja huolittelematta nuo hihansuut, katsotaan miten käyttäytyy, saahan ne sitten käännettyä jos alkaa rullautuminen häiritsemään.


Kangas: Eurokankaan palalaarista
Kaava: Patchwork, Ottobre 5/2012
Kaavamuutokset: Hihoihin ylös pari senttiä leveyttä lisää. Helmaan pari senttiä pituutta lisää.

Sitten Cool Grey-kokeilu. Tämän aloitin heti lehden ilmestyttyä (ööö..olikohan elokuussa?) Ihan joo kiva kaava, sama kuin edellisessä, vain etukappale on eri. Joku tuossa on kuitenkin pielessä minun mielestä. Rypytys kuuluisi ehkä hieman alemmas? Ja oli kyllä kettumainen tehdä, tässä nyt tehty pieniä laskoksia, mutta kokeilen kyllä rypyttää framilonilla jos vielä toisen teen. Muutenkaan tämä ei nyt oikein tyydytä, tuo rypytyksen päällä oleva kaitale on sellainen aseteltava, menee mutkille ja vinoon kun vähän liikkuu. Ja kangaskaan ei ole mikään lemppari, olen kai saanut joskus yliannostuksen sinistä.


Kangas: Löytö-Palan palalaarista
Kaava: Cool Grey, Ottobre 5/2012
Kaavamuutokset: Hihat vähän lyhyemmät jotta sain kankaan riittämään. Hihoissa ylhäällä pari senttiä lisää leveyttä.

Ja vielä pari pipoa jämäpaloista,
Toinen ihan peruspipo kaksinkertaisena ja toinen Baggy Look -ruttupipo, Ottobre 4/2012


Nyt ommeltavia on keskeneräisinä vain villakangastakki, joka on minun päätyö ompelukurssilla sekä pojan farkut, jotka kulkevat mukana kurssilla ja niitä teen jos sattuu aikaa olemaan.
Ja sitten ne neuleet...

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Ufoja

Ja nyt ei puhuta lentävistä lautasista, vaikka niitäkin meidän keittiössä näkee usein.
Vaan UFO (UnFinished Objects) -projektista, joka pakottaa minutkin hävittämään tuon keskeneräisten läjän ompelunurkkauksesta. Aloitetaan mekolla, joka on valmistunut kyllä jo jonkin aikaa sitten, vaan sen alle tuleva paita on odotellut helmaratkaisua.


Mekossa on paljon samaa kuin pupupöksyissä. Olen aivan ihastunut noihin silhuettikuviin ja tähän väriyhdistelmään =)

Pitäisköhän silittää joskus, muutakin kuin applikoinnin kiinnitys ;)
Kangas: Jofotexin ihanaa keltaista velouria
Kaava: Oma sovellus, bambi on mekkotehdas-kirjasta
Koko: 92cm

Mutta sitten se varsinainen UFO, eli paita mekon alle:


Kangas: Jofotexin luomu (puuvilla-lycra)trikoota
Kaava: Hoops, Ottobre 3/2012
Koko: Leveys koosta 104cm
Kaavamuutokset: Pituutta helmaan lisää, pitkät hihat

Nuo pussittavat hihat näyttää minusta niin kivalta liivarin kanssa. Laitoin myös hihansuihin pussitusta. Ja sitten se helma, siihenkin halusin jotain erilaista. Lopulta päädyin rullapäärmeeseen hieman venyttäen sekä rypyttämään helmaa sivusaumoista ja vielä rusetit koristeeksi. Voi pitää vaikka hameen tai housujen kanssakin nyt. Peruspaita, mutta ei kuitenkaan ihan Perus.



Ja hei, nytpä laitoin kaikki framilonit saumurilla kiinni eka kertaa! Ja jes, mä osasin ja onnistui =D

Ja eihän ne UFOt tähän lopu, jatkoa seuraa...

tiistai 16. lokakuuta 2012

Huovutetut tossut

Tällaista pientä kivaa piristystä tänne enterorokon keskelle:
 

Lanka: Novita Huopanen sekä hieman huovutusvillaa
Kulutus: 190g
Virkkuukoukku: 8mm

Nopeasti valmistuvat tossut, neulahuovutetut kukat veivät varmaan enemmän aikaa kuin itse tossujen virkkaaminen :-)




tiistai 2. lokakuuta 2012

Vihdoin Valmista Puikoilta

Hiljaa hyvä tulee vai mitenseoli? Enpä ole ennen saanut kulumaan näin kauaa peruslapasten ja pipon tekoon. Mutta neuloessa puutuvien sormien ehdoilla mennään, ei voi mitään :-(

Eli hunajakennoneuleella pojalle pipo ja lapaset.



Ohje: omasta päästä
Lanka: Cascade 220, Dark chocolate ja Granny smith
Puikot: 4mm ja 4,5mm
Kulutus: 101g