lauantai 24. joulukuuta 2011

Pukinkonttiin osa 2


Tällaiset sukat kokoa 42 lähtevät joululahjaksi. Saaja on mies, joten mitään perinteisiä palmikoita tai pitsineuleita ei voinut ajatella, mutta jotain jujua kuitenkin halusin sukkiin. Tämä Merenkulkija-malli pääsi siis puikoille pienin muokkauksin; vartta kaventelin vähän nilkkaa kohti ja silmukkamäärät piti tietenkin laittaa uusiksi kun lanka oli ohuempi kuin mallin 7 veljestä.

Lanka olikin minulle uutta, mukavaa neulottavaa, pehmoista, kestävyydestä saadaan tietoa kunhan sukat pääsevät käyttöön.


Malli: Merenkulkija, Ulla 03/11
Lanka: Cascade Heritage 150
Kulutus: 105g
Puikot: 3mm

Ja sitten, virkkasin lapaset. Ensimmäistä kertaa. Kokeillen ja purkaen.
Nämä menevät pukinkonttiin veljelleni.
Mitään paksumpaa sopivan väristä villalankaa ei varastostani löytynyt, joten virkkasin ihanan pehmoisesta Babymerinosta kaksinkertaisena.
 
Ohjetta itselleni muistiin: Aloitus 40 kjs, varren koristeraita piilosilmukoita takareunasta, muuten piilosilmukoita etureunasta virkaten. Peukalon reikä 8 s leveä-> peukalo 18s. Kärkikavennus kummastakin reunasta 2s yhteen siten että kavennusten väliin jää 1s. Tärkeää on, että käsiala pysyy riittävän löysänä, jotta virkkaus sujuu!
Tuo kerroksen vaihtuminen on mulle edelleen mysteeri miten se pitäisi toteuttaa tällaisessa piilosilmukoin virkatussa?
Pipoa en alkanut virkkaamaan, vaan sen neuloin, sama lanka. Ihan peruspipo.


Lanka: Drops BabyMerino (turkoosi ja musta) kaksinkertaisena
Kulutus: lapaset 94g, pipo 62g
Puikot: lapaset virkkuukoukku 5mm, pipo puikot 3,5mm


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti