maanantai 5. maaliskuuta 2012

Topin tuunausta ja muffinsseja

Viikonvaihde kului ompeluttomissa merkeissä. Ompelemaan olisi jo kova hinku, mutta miehen ollessa reissussa olen luvannut esikoisen viereeni nukkumaan. Ompelunurkkaukseni on sängyn vieressä, joten iltaisin ei ole voinut ommella. Puikkoja on sitten heiluteltu senkin edestä!
Perjantaina päivällä sain muutaman sauman kuitenkin surautettua.
Vanha (liian lyhyt) toppini sai uuden ilmeen Pikkukiisken tuunaus-ideaa kopioiden. Tällainen se oli:


Ja tällainen siitä tuli:


Ihanassa auringonpaisteessa on hiihdetty ja laskettu mäkeä lasten kanssa. Aamut vaan on niin kylmiä että silloin on keksittävä sisähommia. Ruokakaupassa silmäni osui muffinssivuokiin, kiva että kuviollisia saa nykyään ihan tavallisesta kaupasta. Heti siis testiin! Lasten kanssa leipominen on melkoista häsäämistä juuri nyt, esikoinen sai hoitaa lähes koko homman kun minä keskityn pitämään puolitoistavuotiaan termiitin pois jauhopusseista ja taikinakulhoista.

Sydämenä paksu vaniljakastike, nam!
Kun muffinssit saadaan uuniin, alkaa kulhojen perusteellinen puhdistus, jolloin meillä on hetken hiljaista, hyvin hyvin hiljaista, harvinaisen rauhallista.

1 kommentti:

  1. Minullakin moni toppi on käynyt syystä tai toisesta lyhyeksi. Tämähän onkin hyvä idea. Vaikka mustien housujen kanssa toppi on varmasti tosi hyvän näköinen.

    Aivan ihana tuo viimeinen kuva. Jos tässä ajassa pienten lasten kanssa on paljon voimia vieviä hetkiä, näistä ihanista (melkein voisi lukea: rauhallisista) hetkistä pitäisi kyllä osata nauttia =)

    VastaaPoista